LepU:n lähihistoria
Kirjoittanut Jorma Rajakannas
Leppävirran Urheilijoiden lähihistoriaa.Seura perustettiin 1929, nimeksi annettiin Kotalahden Into. Ja päätettiin liittyä Työväen Urheiluliittoon. Ensimmäiset kymmenet vuodet seura oli Kotalahden kyläläisten liikunta tarpeiden tyydyttäjä. Etupäässä varmaankin liikunta oli kotikutoista, eli harrastettiin sen aikaisia lajeja, joita oli mahdollista harrastaa. Tiedossa on kuitenkin, että jalkapalloakin oli pelattu.. Ja seura oli järjestänyt, ainakin TUL:n Savon viestin hiihdossa. Ja varmasti muutakin menestystä ja aktiivia on ollut. TUL:n liittojuhlat olivat Innolle tärkeitä tapahtumia, kun noin 50 intolaista lähti juna kyydillä Helsinkiin
Kotalahden kaivoksen myötä seura vaihtoi kotipaikakseen Oravikosken kylän. Kaivoskylän myötä toiminta oli erittäin vilkasta. Ja valtakunnan tapahtumiin seuran urheilijat ottivat aktiivisesti osaa. Outokumpu Oy panosti paljon liikuntarakentamiseen, joista pääsi osalliseksi myös Kotalahden Into. Uuden Kuntotalon myötä ohjelmassa oli myös keilailua. Yleisurheilu luonnollisesti oli seuran vahvoja lajeja, samoin hiihto. Menestystä tulikin , TUL:n Savon piirin kisoissa. Taloudellista pohjaa seura sai, hoitamalla jääkiekkokaukaloa ja urheilukenttää. Seuran hiihtäjät olivat mukana Pohjois- Savon maakuntaviestissä . Omassa TUL:n Savon viestissä , tuli jo mitali sijoituksia. Kotalehden Innon paras urheilija oli Pertti Kolehmainen joka hiihdossa oli Suomen kärkeä. TUL:n 50 kilometrin mestaruus tuli Kolehmaisen palkintokaappiin.
Mutta aika oli kypsä kokeilla, saataisiinko Leppävirralle yksi TUL;n seura? Muuttaminen Leppävirran kirkolle ja nimen vaihdon myötä tuli seurasta Leppävirran Urheilijat. Koko pitäjän TUL:n seuraa ei kuitenkaan tullut, Sorsakoskelaiset jatkoivat omilla seuroillaan
Leppävirran Urheilijat olivat aikaansa edellä, kun puheenjohtajaksi tuli nainen, Ritva Kolehmainen. Niin harvinaista oli naispuheenjohtajuus, että Yle teki radioon ohjelman, mitä tuntuu olla naispuheenjohtaja yleisseurassa.
LepU:n keilaajat ottivat TUL:n mitaleja 80 luvulla, Oravikoski nousikin keilailussa aivan Suomen eliittiin, Mainareiden ansiosta
Hiihdossa oli kovia nimiä. Maarit Korhonen voitti lukuisia Suomen mestaruuksia kuurojen hiihdoissa ja tulipa Euroopan mestaruusmitaleita Leppävirralle. Miettisen veljekset Esko, Veikko ja Jouni pitivät seuran nimeä yllä Ja paljon muitakin hiihtäjiä porukkaan mahtui
Seuralle tuli melkoinen ”lottovoitto” kun Leppäviralle muutti 1986 Jorma Nyyssönen Varkaudesta.
Leppävirran Urheilijoiden yleisurheilu nousi valtakunnan tietoisuuteen.
!987 meni vielä vanhaan malliin, TUL:n Savon piirissä tuli jo huomattavaa menestystä. Mutta oikeastaan vuosi 1989 oli seuran läpimurto. Talven johtokunnan kokouksessa puheenjohtaja Ritva Kolehmainen sanoi, ”millä me saataisiin lapsia kesällä kentälle”? Varapuheenjohtaja Jorma Nyyssönen sanoi, kai meidän pitäisi ruveta jotain tekemään, ainakin kannattaisi kokeilla vaikka viikkokisoja. Ja siitäpä se sitten läksi. Timo Tuomela oli aluksi toinen vetäjä, Nyyssösen lisäksi. Sorsakosken Teräksen kanssa käytiin palaveri, jossa oli tarkoitus saada yleisurheilu TUL;n osalta LepU:n alaisuuteen, mutta eipä sekään ihan onnistunut, mutta Teräsestä tuli kuitenkin lapsia paljon mukaan ja leppävirtalaiset lapset olivat jo kovasti mukana, kun syksyllä oli jo noin 200 lasta mukana. Piiritasolla menestys jo näkyi hyvin, vaikka pm kisojen mitalimäärä oli vielä ”vain ” 36 mitalia. Mutta todellinen jymypaukku tuli tietoon, kun ilmestyi TUL:n yleisurheilun vuosikirja. Leppävirran Urheilijat olivat TUL:n paras seura lasten kyvyt esiin kisoissa, voitto tuli niukasti Rekolan Raikkaaseen, ero oli puolipistettä. TUL:n seuraluottelussa LepU oli kolmosluokassa , sialla 151. TUL:n Savon piirin kisoista tuli jo kymmeniä mitaleita.
Seuraavana vuotena lasten määrä oli noussut jo 250 , joka jäikin kaikkien aikojen ennätykseksi. Menestystä tuli TUL:n tasolla jo paljon, nuorten sarjoissa mitaleita toivat, Jukka Piirainen, Kai Kosunen, Panu Torvinen ja monet muut. Piiritasolla mitaleiden määrä oli jo 356 kpl. Nousu TUL;n valioluokkaan, eli 20 parhaan joukkoon oli tosiasia. Kyvyt esiin kisan voitto tuli jo ylivoimaisesti. Jorma Nyyssönen otti seitsemän SM mitalia veteraanien yleisurheilussa.
Seuraavat vuodet menivät samaa rataa, pm- tasolla menestys jatkui, Samoin TUL: n kisoissa oli ja paljon uusia mitalisteja. Kyvyt esiin kisojen voitto tuli viisi kertaa peräkkäin. 1993 oli liittojen yhdistämisen aikaa ja TUL:n yleisurheilukin siirtyi osittain jo lajiliittojen haltuun Kuitenkin TUL:n oma luokittelu oli vielä ja LepU oli TUL:n kuudenneksi paras seura. Joensuussa käydyissä TUL;n 16-20 vuotiaiden kisassa LepU oli paras seura ja saman ikäisten Pohjois- Savon pm kisoissa seura oli toiseksi paras. Aikuisten pm kisoissa oli nousemassa uusi sukupolvi, jotka olivat valmiita ottamaan mitaleita.
Seuraavina vuosina tahti jatkui saman suuntaisesti. TUL:n kisatoiminta jatkui, TUL:n Itä- Suomen kisoissa LepU oli paras seura ja Pohjois- Savon pm kisoista seura oli kärkikahinoissa mukana. Ensimmäiset SM mitalit tulivat nuorten sarjoissa, VetoApu kisoissa Joni Kolari ja Sami Kauhanen ottivat SM hopeaa.
90 luvun puolessa välissä veteraaniurheilu tuli ohjelmaan mukaan ja nuorten urheilu jatkui saamaan tahtiin. Helena Lappeteläinen nousi Suomen kärkeen moukarinheitossa, ottamalla N17 sarjan Suomen mestaruuden ja Suomi- Ruotsi maaottelun voiton. Kalevan Kisoissa Lappeteläisen paras sijoitus oli seitsemäs. Nuorten sarjoissa tuli joitakin SM mitaleita Lappeteläiselle. Veteraaniurheilussa SM mitaleiden määrä nousi jo useampaan kymmeneen. Ottipa Tapani Rissanen jopa talvi SM mestaruuden miesten sarjassa.
Nuorten SM tasolle nousi lukuisia urheilijoita. Jari Boogie Mustonen liittyi seuraan ja jatkoi uraansa aina Kalevan Kisoihin asti. Pohjois- Savon pe tulos 57,26 on Mustosen nimissä. Kuulakin lensi pitkälti yli 17 metrin
2000 luvun alussa seuran kestomenestyjä oli kävelyssä Janne Havukainen, joka otti useita SM mitaleita. Seuran historian paras kisa sattui 2001, 14-15 vuotiaiden SM kisaan. Raisiosta Janne Havukainen käveli SM kultaa, joukkuevoitto tuli Timo Puustisen kanssa. Julius Nyyssönen ja Kalle Mönkkönen heittivät joukkue SM pronssin. Riku Kilpeläinen käveli SM seiskaksi ja yhdessä Julius Nyyssönen kanssa tuli joukkue SM hopeaa. Riikka Kilpeläinen oli SM kuutonen, T15 sarjan 2000 metrillä Seuraavan vuotena Iisalmen SM kisoista kultamitalin moukarin joukkuekisassa toi Julius Nyyssönen parinsa Ville Juutin kanssa. Lisäksi Juuti pärjäsi hyvin keihäänheitossa. Veteraaniurheilijat jatkoivat SM mitaleiden tuomista joita tuli kymmenittäin
LepU:n yleisurheilu jatkoi menestystään, Pohjois- Savon pm kisojen menestyksen perusteella seura oli parhaimmillaan toinen Sisulisä ikäisissä. Ja seura pääsi edustamaan Pohjois- Savoa Fattenvall seura-cupin loppuotteluun keskisuurien kuntien kisaan. Ensin Helsinkiin ja sitten Jämsään.
LepU:n lupaavien urheilijoiden joukkoon nousi Janne Nyyssönen, joka otti 800 metrillä ikäluokkansa SM mitalit. Miia Kuokkanen juoksi 10km maantiejuoksussa SM pronssia N17 sarjassa. Tomi Julkunen kehittyi huimasti, ottamalla yhden vuoden harjoittelulla moukarinheiton SM pronssin , tulos oli huiman kova 69,30.
Kaiken kaikkiaan kovin suoritus oli Pertti Tuomaisen SM hopea miesten 50 kilometrin kävelyssä , omissa SM kisoissa Leppävirralla 2008.
Näihin päiviin asti seuran yleisurheilijat ovat jatkaneet menestystä, nykyisin lähinnä veteraanien ansiosta. Sisarlaji vauhdittoman moukarinheiton SM kultamitaleja ovat tuoneen, Jukka Vesterinen, Kari Markkanen, Timo Nissinen, Pirjo Saukkonen, Elias Nyyssönen, , Jorma Rajakannas, Matias Nyyssönen, August Nyyssönen ja monet muutkin
Nykypäivän kovia nimiä ovat veteraaneissa Matti Kostamo, Timo Pulkkinen on johtava näkövammaisurheilija. Nuorissa on nousemassa SM tasolle, muutaman vuoden päästä, Aino ja Onni Holopainen . Matias Nyyssönen on ikäluokkansa kärkeä Suomessa
Voimanosto seuran paras laji
Voimaoston puolella menestystä on tullut monella rintamalla
Ensimmäisen SM mitalin otti Jouni Lapveteläinen, joka nosti nuorten SM pronssin Lappeenrannassa
Seuraava menestys nostaja oli Pekka Soininen, joka nosti useita Suomen mestaruuksia. Ensimmäinen aikuisten Suomen mestari oli Riitta Kolehmainen, joka nosti myös EM kisoissa. 90 luvun alussa tuli todellinen nuorten esiin ryntäys. Hämeenlinnassa 17 vuotiaiden SM kisoista seura toi Leppävirralla 12 SM mitalia. Harri Kröger , Jari – Pekka Holopainen, Petri Tuunainen, Kai Kosunen , Panu Torvinen olivat mitalin tuojia. Lisää uusia nostajia tuli edellisten lisäksi, mestareita nuorten sarjaan riitti, Vanja Ohisalo oli nuorten ja miesten mestari, ja oli Suomen edustaja MM kisoissa Tšekissä, sijoitus oli kuudes.. SM mitalin tuojia olivat Sami Kauhanen, Jukka Piirainen, Jukka Tarvainen. Tyttöjen sarjoissa Suomen mestareita olivat Helena Lappeteläinen, Päivi Lehmonen ja Eija Hiltunen. Vuosina 94-95 Leppävirran Urheilijat olivat Suomen paras seura. Voimamalja tuli vihdoin Leppävirralla, kahden edellisen vuoden kakkonen ja kolmonen vaihtui vihdoin mestaruuteen
Menestys jatkui pitkälle 2000 luvulle. Kokeneet nostajat toivat mitaleita. Mika Lukkarinen nosti penkistä Suomen mestaruuden. Jorma Nyyssönen oli veteraanien Pohjoismaiden mestari. Miesten SM viitonen, SM hopeaa master sarjoissa ja maastanoston Suomen mestari. Jarmo ”tukki” Pasanen oli vakiomenestyjä. Euroopan mestaruus tuli veteraaneissa. Ilkka Launonen, Reijo Pasanen, Heikki Hytönen olivat LepU:n menestyjiä
2000 luvulla Juhani Harjula nosti Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuden. Hannes Havukainen nosti 17 v sarjan penkin Suomen mestaruuden.
Painonnosto tuli mukaan 1992
Painostotoiminta alkoi 1992, jolloin seura piti ensimmäiset jäsentenväliset kisat.
Varsinainen toiminta alkoi 1993, kun pieksämäkeläinen Kari Tarkiainen liittyi seuraan. Kisatoiminta on ollut vilkasta tähän päivään asti. Ensimmäisen Suomen mestaruuden voitti Seuran puheenjohtaja Jorma Rajakannas master-sarjassa.. Kari Tarkiainen, Timo Koivunen ottivat veteraanien mestaruuksia. Pirjo Saukkonen on kanssa Suomen mestari master sarjoissa. Tuomas Tarkiainen oli nuorten SM nelonen. Nykypäivän nostajista Onni Holopainen nosti koululaisten SM pronssia.
Hiihto jatkuu seurassa
Hiihtotoiminta on yleisseuran perusta. Leppävirran Urheilijat kannustaa hiihtoon lapsia ja vanhempiakin harrastajia. Talvella pyörivät matalankynnyksen kilpailut.
90 luvun alussa Maarit Kolehmainen piti seuran nimeä näkyvissä SM tasolla.
90 luvun puolessa veteraanihiihtäjiä tuli seuraan runsaasti. Suomen Veteraaniurheiluliiton SM kisoihin seuran hiihtäjät läksivät linja-autolla. Mitaleiden määrä oli useampia kymmeniä, LepU oli liiton paras seura monena vuotena peräkkäin. Pohjois- Savon maakuntaviestiin seura sai joukkueen monena vuotena. Nykypäivän hiihtäjiä ovat Jaime Huerta, joka tähtää Olympialasiin Perun edustaja. Jouko Kärki on veteraanien MM kisojen vakikävijä. Teuvo Juutilainen, Petri Pulkkinen ovat Aikuisurheiluliiton kärkihiihtäjiä
Luistelu on pitäjäseuran ”ihmelaji
Luistelutoiminta alkoi 90-luvun loppupuolella. Harvinaista se on maakuntaseuralle. Leppävirran Urheilijat menivät eka kertaa Hopea Luistin finaaliin Jyväskylään vuonna 2001. Luisteluseurat ihmettelivät mikä ihmeen LepU, jotka tulivat hokkareiden kanssa pikaluistelukilpailuun.. Mutta kisan jälkeen hymy hyytyi, kun LepU oli toiseksi paras seura, Seinäjoen Urheilijoiden jälkeen, 18 hengen joukkue saavutti pari mitali sijaa ja mestaruus tuli P13 sarjan 3x kierroksen viestissä. Seuraavina vuosina lasten menestys jatkui mestaruuksia tippui Leppävirralle. Aikuisten SM mitaleita ovat saavuttaneet , maraton luisteluissa Ossi Sippu ja Jarkko Koponen ovat ottaneet 100 km. 200 km Suomen mestaruudet. Anita Hyttinen on olut kanssa mitaleilla SM kisoissa. Anniina Hyttinen on voittanut Short Track Suomen mestaruuden. Seppo Julkunen , Tarja Nuutinen ovat olleet menestyneitä luistelijoita myös.. Luistelutoiminta jatkuu talvisin terveysliikunnalla
Triathlon on tuonut SM menestystä
Triathlon urheilussa on SM mitaleille yltäneen Ismo Kotijärvi, Teuvo Juutilainen, Markku Savolainen, Satu Immonen, Matti Mäkinen,
Nyrkkeilyssä TUL:n hopeaa
Nyrkkeily oli seuran ohjelmassa 90 luvun alusta, hyvän vetäjän Arvo Rapen valmennuksessa. Pisimmälle pääsi Janne Aimasmäki, joka otti TUL.n hopeamitalin. Janne Haatainen, Petteri Tirkkonen ja Tauno Laukkarinen olivat muita kovia nyrkkeilijöitä
Potkukelkkailussa oli paljon kilpailijoita
Maarit Salovirran ansiosta seuran ohjelmaan tuli potkukelkkailu. Saisiko LepU naisia viestijoukkueen verran Salovirta soitti. Ja saatiinhan me, ja LepU lähti Multialle mukaan ja toi tullessaan kymmenen MM mitalia Maarit Salovirta oli näkyvin urheilija, joka otti kymmeniä MM mitaleita. Seppo Julkunen, Pertti Tuomainen ovat olleet menestyjiä. Tänäkin päivänä potkukelkkailu voi seurassa hyvin. Reipas talviliikunta saa kymmeniä osallistujia, viikko kisoihin
Perinneurheilu on hyvin harrastettu laji Leppävirran Urheilijoissa
Suomen Perinneurheiluliitto on 2009 perustettu. Leppävirran Urheilijoissa perinnelajit ovat arkipäivää, Perinne-lajit ovat otettu hyvin vastaan ja kisoja järjestetään lähes joka viikko. Lajeista voidaan mainita ,vanhoja Olympialajeja, hirrensyöksy, olympiapainonheitto, köydenveto. Liitosaappaanheitto on omia, linkopallonheitto on pelastettu kaikille, renkaanheitto, voimakiekko, koirauintityylin SM, talviuinti, pilkkihiihto, kalajuoksu, perinnekentän kisat, tikkaluistelu, jne. Seuran liikkujat ottavat osaa lähes kaikkiin näihin lajeihin. Jukka Vesterinen, Seppo Julkunen, Asta Kankaala, ovat kärkipäässä.
Saappaanheittokin kuuluu lajivalikoimaan
Saappaanheitto tuli 90 lopun lopulla ohjelmaan. Helena Lappeteläinen on paras heittäjä ollut, parhaana vuotena hän voitti kaikki mestaruudet, halli SM ja ulkona MM ja SM kultaa, Jukka Vesterinen, Kari Markkanen, Timo Nissinen, Tauno Laitinen, Pentti Tikkanen, Helvi Heinonen, Lilli Korhonen, Terttu Kilpeläinen ovat olleet IBTA:n kansainvälisen liiton maailman mestareita. Tämän vuotisissa kisoissa LepU:n lapset Matias Nyyssönen, Aatos Jämsen, Lauri Niinimäki ja ukki Jorma Rajakannas toivat Italiasta maailman mestaruudet. Ja tullessa tuli MM kilpailut Leppävirralle, joka on Leppävirran kansainvälisin tapahtuma 2025? Ainakin Leppävirta pääsee kovaan seuraan, kisoja on pidetty Italian lisäksi, Saksan Berliinissä, Pariisissa, Uudessa- Seelanti, Venäjällä, Puolassa, Virossa, Ruotsissa.
Kyykkä on ollut ohjelmassa.
Suomen Kyykkäliittoon LepU on kuulunut myöskin, sieltä on SM mitalin tuoneet, Pirjo Saukkonen ja Marja- Liisa Hyötyläinen. Melonta ja Suotuliittoon seura kuuluu myös, Sieltäkin on tippunut SM mitaleita lukuisia, puuvene sarjoista
Lisäksi on heitetty tikkakilpailuita, koronakisoja, keilailun kinkkukisoja, pilkkiongintaa 200 kisan vuosivauhdilla jne
Jos joku sattuu kysymään missä pelattiin Savon ensimmäinen kansainvälinen sählyottelu, niin se oli LepU- Tartto Virosta, peli päättyi 0-1, vaikka virolaiset eivät olleet koskaan nähneet koko mailoja saati peliä. Mennessään veivät sählysedin lahjana
Historia hipaisi Jorma Rajakannas, entinen Nyyssönen, 38 vuoden muistoilla ja 8000 kilpailun kokemuksella.
Historia
Leppävirran Urheilijoiden 20 toiminnanvuotta.
Leppävirran urheilijoiden toiminnassa 20 viimeistä vuotta, ovat olleet kasvun ja toiminnan vuosikymmentä. Vuosien saatossa toiminta on saanut uusia muotoja ja uusia lajeja on tullut mukaan. Kotalahden Into vaihtui nimeksi Leppävirran Urheilijoiksi 1983. Nimenvaihdon jälkeen seura muuttui koko kunnan alueella toimivaksi.
Yleisurheilu koki Leppävirran Urheilijoissa räjähdysmäisen kasvun 80- luvun loppupuolella. Viikkokilpailuista alkunsa saanut sysäys on kantanut näihin päiviin asti. Leppävirran Urheilijat voittivat viisi kertaa peräkkäin TUL:n Kyvyt Esiin kilpailuiden kotirata kisat, vuosina 1989-1993, aivan siihen asti kun urheilun pakko yhdistyminen tapahtui. Samoin TUL:n valioluokassa LepU kesti luokittelun loppuun asti, ollen parhaimmillaan TUL:n kuudenneksi paras yleisurheiluseura. Yhdistymisen jälkeen yhteisissä Pohjois-Savon pm kilpailuissa LepU nousi piirin kärkiseurojen joukkoon, ollen parhaimmillaan toiseksi paras seura Sisu- lisä ikäisten pistekilpailuissa. Seuraluokittelussa LepU kuului SUL:n ykkösluokkaan vuosikaudet.
Parhaita yleisurheilijoita 90-luvulla olivat, TUL:n mitaleille yltäneet nuoret, Jukka Piirainen, Kai Kosunen, Jari-Pekka Holopainen, Panu Torvinen, Kimmo Kauhanen, Sami Koponen, Eija Hiltunen, Jari Kolari, Arto ja Kari Korhonen, Juha ja Teemu Saarento, Erkka Pehkonen, Olli Immonen, Janne Hiltunen, Teemu ja Mikko Oinonen, Ville Vanhanen, Petri ja Marko Tuovinen, Juha Miettinen ja Ilkka Suvinen olivat 90-luvun alun menestyneet.
SM mitaleita ensimmäisinä voittivat Joni Kolari ja Sami Kauhanen, jotka ottivat seuran historiallisen ensimmäisen SM mitalin pituushypyn joukkuekilpailuissa: Maarit Korhonen ja Ossi Riekkinen olivat TUL:n kärkipään urheilijoita ja menestyivät myöskin SM tasolla. Seuran ehkä toistaiseksi parhaana yleisurheilijana voidaan pitää Helena Lappeteläistä joka voitti lukuisia SM mitaleita moukarinheitossa, ollen parhaimmillaan N17 sarjan Suomen mestari, maaottelu edustaja Ruotsia vastaan ja Kalevan Kisojen seitsemäs. Moukarinheitto oli muutenkin 2000 luvulla seuran paraatilajeja. Tomi Julkunen heitti lähes 70 metriä ja ottamalla SM-pronssia M17 sarjassa. Julius Nyyssönen ja Ville Juuti voittivat P 15 sarjan joukkuemestaruuden, lisäksi Kalle Mönkkönen oli Julius Nyyssönen kanssa SM pronssijoukkueessa. Kävely on ollut LepU:n menestyslaji aivan näihin päiviin asti.
Janne Havukainen voitti lukuisia nuorten SM mitaleita, joukkueessa jopa SM kultaakin yhdessä Timo Puustisen kanssa. Riku Kilpeläinen yhdessä Julius Nyyssösen kanssa kävelivät SM pronssia joukkueena. Reijo Nyyssönen oli parhaimmillaan SM kisojen neljäs. Pertti Tuomainen käveli seuran ensimmäisen SM mitalin yleisessä sarjassa seuran järjestämissä SM kilpailuissa 2008, ollen 50km maantiekävelyssä hopealla. Jari Boogie Mustonen oli vakio A-luokan ylittäjä kuulassa ja kiekossa. SM tasolla urheilivat vielä Riikka Kilpeläinen ja Heidi Hyvärinen. Tämän päivän kovin nimi on Miia Kuokkanen, joka menneellä kaudella saavutti maantiejuoksun SM pronssia N17 sarjasta.

Voimanosto seuran vakio menestyslaji
Voimanosto on seuran kaikkien aikojen menestyksekkäin laji. Jouni Lapveteläinen toi seuran ensimmäinen SM mitalin 1987 ja sen jälkeen yhtämittainen mitaliputki on jatkunut.Mitaleita 80 luvun lopulla toi Pekka Soininen, joka oli nuorten sarjan vakiomenestyjä vuosien ajan.90-luvun alkuvuosina voimanosto harrastajia LepU:ssa oli lähes 40 ja se näkyi räjähdysmäisenä menestyksenä. Huipentuen kauden 94-95 Suomen parhaan seuran titteliin jo edellisinä vuosina seura oli sijoilla kaksi ja kolme. Menetys nostajia olivat Riitta Kolehmainen, joka voitti seuran ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden, lisäksi Kolehmainen otti vielä Pohjoismaiden mestaruudenkin. Kansainvälistä menestystäkin tuli, Jari- Pekka Holopainen edusti Suomea nuorten voimanoston EM kilpailuissa. Vanja Ohisalo oli miesten penkkipunnerruksen MM kisojen
kuudes. Panu Torvinen voitti nuorten pohjoismaisen mestaruuden. Seuran nykyinen puheenjohtaja Jorma Rajakannas (entinen Nyyssönen) otti veteraanien PM kultaa ja oli SM kisojen vakiokävijä.
SM mitaleille ovat yltäneet edellä mainittujen lisäksi muuan maassa. Kirsi Sirainen, Helena Lappeteläinen, Eija Hiltunen, Päivi Lehmonen, Mika Lukkarinen, Jukka Tarvainen, Petri Tuunainen, Juha Miettinen, Sami Kauhanen, Jukka Piirainen, Petri Tuovinen, Jarmo Pasanen, Tauno Laitinen, Heikki Hytönen, Juha Laitinen, Kai Kosunen, Ilkka Launonen ja Reijo Pasanen. Nykypäivän kovia nostajia ovat Pekka Loikkanen, Juhani Harjula, Pirjo Saukkonen, Janne Aimasmäki ja monet muut.
Painonnosto on seuran ohjelmassa ollut viitisentoista vuotta. Menestys nostaja on ollut ja on edelleen Kari Tarkiainen, joka vuotuisten SM mitalien lisäksi pitää painonnoston imagoa yllä. Tuomas Tarkiainen oli nuorten SM kisoissa parhaimmillaan neljäs. Veteraanien SM mitaleita
ovat voittaneet Tauno Laitinen ja Jorma Nyyssönen.
Pikaluistelu on perinteisiä lajeja joita Leppävirran Urheilijat pitävät ohjelmassaan. Runsaan oman kilpailutoiminnan ohessa seuran luistelijat kiertävät innokkaasti muidenkin järjestämissä kisoissa. Anita Hyttinen tuo vuosittain muutaman SM mitalin. Toinen menestys luistelija oli Tarja Nuutinen, joka lopetti uransa parivuotta sitten. Veteraanien SM mitaleita ovat tuoneet Seppo Julkunen ja Hannu Koponen. LepU:n nuoria on nähty jopa hopealuistin finaaleissa, aina palkintopalli sijoituksia myöten.